Skeptisen mielipiteen muodostaminen, osa III: omien vinoumien minimointi

Another reality

Kuten tämän kirjoitussarjan johdannossa mainitsen, tämä osa voisi olla missä tahansa välissä. Nyt se on kuitenkin numerolla kolme ja aiheena omien vinoumien minimointi. Se on kriittisen ajattelun, eli rationaalisuuden, eli skeptisyyden välttämätön kivijalka. Luodaan nyt silmäys siihen, mitä nämä keskeisimmät vinoumat ovat ja käytännön keinoja niiden taltuttamiseksi.

Alkuun on todettava myös, että kyseessä on todella laaja aihe (engl. ‘debiasing’), josta kirjoittelen varmasti jatkossa paljon lisää. Jos syvällisempää kiinnostusta löytyy, suosittelen lämpimästi tutustumaan kolmeen toistaiseksi parhaaseen löytämääni lähteeseen, joissa vinoutumien poistoa ja muuta kriittistä ajattelua käsitellään hyvinkin yksityiskohtaisesti: Less Wrong, The Critical Thinking Community ja Center For Applied Rationality (CFAR). Ensimmäinen on todella korkeatasoinen blogi-/keskustelufoorumiyhteisö ja jälkimmäinen erilaisia koulutuksia tarjoava voittoa tavoittelematon yritys. Critical Thinking Community on aivan omalla tasollaan ammattimaisella toiminnallaan järjestäen mm. alan kokouksia. Kaikkien sivuilta löytyy paljon ilmaista materiaalia (tosin CFARin sivuilla lähinnä lyhyitä videoklippejä). Myös Wikipediassa on vinoumien poistosta sivu. Mikäli englanninkieliset podcastit maistuvat, CFARin perustajajäsenen, Julia Galefin juontama Rationally Speaking on aivan välttämätöntä kuunneltavaa.

Tässä kirjoituksessa tarjotaan ohut pintaraapaisu ja helppoja käytännön ratkaisuja.

On myös mainittava, että vinoumat eivät suinkaan vaikuta vain mielipiteisiin tieteestä tai terveydestä. Ne ovat läsnä kaikkialla. Poliittiset näkemykset, uravalinnat, ostokset ja minäkuvamme ovat kaikki vinoutumien muokkaamia. Opettelemalla minimoimaan omia vinoutumiaan, on mahdollista tehdä kauttaaltaan parempia ratkaisuja kaikilla elämän osa-alueilla. On myös olemassa selkeitä esimerkkejä, missä oman ajattelun kehittämisellä on jopa mielenterveyttä parantavia/edistäviä vaikutuksia. Selkeimpänä esimerkkinä kognitiivinen psykoterapia.

Omien vinoutumien tunnistaminen ja erityisesti myöntäminen, on joillekin täysin luontevaa mutta toiset joutuvat sen kanssa kamppailemaan. Kaikki eivät halua, vaikka ehkä aihetta olisi. Itse olen seurannut jonkin verran skeptisiä piirejä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja joskus (mutta onneksi harvoin) joutuu oikein irvistämään nähdessään skeptikoiksi itsensä mieltävien ihmisten esittävän totaalista itsekritiikin puutetta ja pahimmillaan suoranaista ylimielisyyttä. Valitettavasti tällä on sitten tapana maalata ulkopuolisen silmissä kaikki samanmieliset samalla värillä.

KUKAAN ihminen ei ole täysin vinoumista vapaa – en minäkään. Joskus ehdin itse käräyttää itseni jostain vinoumasta, joskus sen tekee joku minun puolestani. Tiedän omakohtaisesti miltä tuntuu niellä ylpeys ja myöntää joutuneensa tällaisen ajatusvirheen uhriksi. Se ei ole mukavaa mutta se on välttämätöntä. Tämän myötä olenkin oppinut arvostamaan suuresti ihmisiä, joilla on kanttia myöntää julkisesti olevansa väärässä. He ovat harvassa ja lisää kaivataan. Terveet skeptikot ovat tällaisia. Tai ainakin aktiivisesti pyrkimässä siihen.

Asiaan.

Yksi keskeisimmistä ajatteluun prosessointiin, eli kognitioon liittyvistä tekijöistä vinoumien taustalla on nk. kognitiivinen dissonanssi. Se on ihmismielen taipumus kokea epämukavuutta kohdatessaan kaksi tai useampia keskenään ristiriidassa (eli “dissonanssissa”) olevaa ajatusta, arvoa tai tunnetta. Aivot pyrkivät monin keinoin vähentämään kokemaansa epämukavuutta, mikä johtaa lukuisiin erilaisiin ajatusharhoihin.

Terveyskeskustelussa ehkäpä näkyvin kognitiivisen dissonanssin tuottama vinouma on nk. vahvistusvinouma (engl. confirmation bias). Se tarkoittaa sitä, että ihminen etsii aktiivisesti omia ennakkokäsityksiään tukevaa informaatiota jättäen samalla ristiriitaisen tiedon joko huomioimatta tai soveltaen sitä kohtaan täysin eritasoista kritiikkiä. Vahvistusvinouma johtuu siitä että ristiriitaisen tiedon käsittely tuntuu epämukavalta. Olisi aina helpompi kun voisi ottaa asioihin selkeästi kantaa joko puolesta tai vastaan. Jos sinulla on ennakkoon käsitys siitä, että karppaus on hyvä tai huono juttu, etsit ensisijaisesti sellaista tietoa joka tukee tätä ennakkokäsitystä. On huomattavaa, että vaikka et tietäisi asiasta lähtökohtaisesti mitään ja lähdet etsimään tietoa puhtaalta pöydältä, vinouma voi muodostua hyvin nopean ensiperehtymisen jälkeen ja toiset näkökulmat jäävät heti startista paitsioon.

Toinen keskeinen kognitiivinen tekijä ajautusvinoumien taustalla on nk. heuristiikka. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että jos aivomme eivät heti löydä ratkaisua annettuun ongelmaan, se vaihtaa automaattisesti helpompaan ongelmaan ja etsii ratkaisun siihen. Tämä vaihto tapahtuu aivojen 1. järjestelmän toimesta niin nopeasti, että emme ehdi edes tiedostaa sitä ja löytämämme vastaus tuntuu aivan siltä kuin se sopisi ensimmäiseen ongelmaan. Esimerkiksi mainos-, viihde- ja markkinointialan ihmiset rakastavat hyödyntää näitä.

Päätöksenteossa heuristiikka johtaa hyvin moniin ilmiöihin, jotka vinouttavat ajatusmaailmaamme. Erityyppiset heuristiikat voidaan jakaa karkeasti kolmeen pääkategoriaan. Listaan ne tässä hyvin lyhyellä kuvauksella ja parilla terveysaiheisella esimerkillä maustettuna:

1.Saatavuusheuristiikka (engl ‘availability heuristic’). Tarkoittaa sitä, että jos joudumme kaivamaan aivoistamme jonkun tietyn muiston tai tiedon emmekä löydä juuri sitä, kaivamme sieltä jonkun vastaavan. Sitä käytetään sitten päätöksenteon tukena.

Esimerkki: Sinua pyydetään arvioimaan omaa tai iäkkäämmän läheisesi todennäköisyyttäsi kuolla joko auto-onnettomuudessa tai sepelvaltimotautiin. Todennäköisesti alat heti automaattisesti kaivella mielestäsi tiedossasi olevia kuolintapauksia ja koska auto-onnettomuuksista uutisoidaan paljon, muistat niitä paljon enemmän kuin sepelvaltimotautikuolemia. Tuloksena sinusta todennäköisesti “tuntuu” siltä että auto-onnettomuus voisi olla todennäköisempi vaikka siihen vuonna 2012 kuoli 235 ihmistä ja sepelvaltimotauti vei meiltä lähes 47-kertaisen määrän ihmisiä, eli 11099.

2.Edustavuusheuristiikka (engl. ‘representativeness heuristic’). Tämä perustuu siihen, että luomme mielessämme automaattisesti kategorioita erilaisista asioista aina ihmisistä esineisiin. Kun meiltä kysytään tarkkoja tietoja jostain yksittäisestä asiasta emmekä tiedä sitä, vaihdamme salamannopeasti kysymystä ja vastaamme siihen, mitä ajattelemme kyseisen asian yleisestä kategoriasta.

Esimerkki: Sinulta kysytään, ovatko tomaatit terveellisiä. Et ole varsinaisesti perehtynyt juuri tomaattien terveysvaikutuksiin mutta olet luokitellut ne aivoissasi vihannes-kategoriaan. Pidät vihanneksia yleisesti terveellisenä, joten vastaat sen kummemmin miettimättä että kyllä tomaatit ovat terveellisiä. Tämä esimerkki kuvastaa hyvin myös sitä, etteivät kaikki vinoumat suinkaan ole automattisesti haitallisia. Itse asiassa ne ovatkin mahdollisesti kehittyneet juuri tällaista nopeaa päätöksentekoa varten. Mieti kuitenkin sitä, minkälaisia seurauksia sillä on kun sovellamme edustavuusheuristiikkaa laajemmin kaikessa päätöksenteossamme.

3.Ankkurointi (engl. ‘anchoring’). Tämä heuristiikan muoto liittyy yleisesti numeroiden arvioinnin vaikeuteen. Jos emme tiedä tiettyä lukuarvoa tarkkaan, arvioimme sen suhteessa johonkin “ankkuriin”. Tämä on tuttu kikka esimerkiksi kaupankäynnissä. Myyjä voi iskeä pöytään aluksi korkean hinnan, jonka jälkeen tinkimällä alennettukin hinta “tuntuu” ostajan mielestä paremmalta, vaikka olisivat edelleen paljon todellista arvoa korkeammalla. Tämä on yksi vahvimmista vinoumista ja sen minimointi on todella haastavaa.

Esimerkki: Jugurttipurkissa lukee “ei lisättyä sokeria” ja kun katsoo sokerin määrää, se voi olla edelleen paljon (tai enemmän kuin kilpailevassa tuotteessa) mutta tuntuu vähäiseltä, sillä arvioimme (jopa täysin tuntemattoman) ankkurin perusteella että sokeria voisi olla vielä paljon enemmän. Siksi tuote “tuntuu” terveellisemmältä vaihtoehdolta.

Aivan äärimmäisen tärkeä suoranainen ajatusharha on myös Dunning-Kruger-ilmiö, josta olen kirjoittanut ihan oman artikkelinkin. Kertauksena: olemme äärettömän huonoja arvioimaan oman tietämyksemme määrää. Sama puute aiheuttaa myös sen, että emme osaa tunnistaa oikeaa tietoa tai ihmisiä joilla sitä on. Erityisen kyvykkäät ihmiset voivat myös hieman aliarvioida omaa tietämystään ja jättää sen takia jopa kommentoimatta asiaan missä olisivat päteviä.

Vinoumilla on kaiken lisäksi tapana kumuloitua. Jos teet aivojesi 1. järjestelmän perusteella edustuvuusheuristisen vaihtotempun ja lähdet sen jälkeen etsimään vahvistusvinouman värittämää tietoa, alkaa olla katastrofin ainekset kasassa. Tähän kun vielä lisätään Dunning-Kruger-efekti niskaan, saadaan aikaan todellinen argumentoinnin Frankensteinin hirvio. Niitä pesii riesaksi asti nimettömillä keskustelufoorumeilla ja lehtien kommenttiosioissa.

No entä miten näitä vinoumia voisi sitten oikaista?

Kuten Dunnin-Kruger-artikkelissani kerron, tärkeintä on olla näistä vinoumistaan tietoinen ja hyväksyä ne. Kaikkein vaarallisin ajattelunvinouma on luulo omasta vinoutumattomuudestaan. Jos se iskee päälle, peli on hävitty. Kun oppii avoimesti myöntämään ja tunnistamaan omat vinoumansa, se parantaa omaa ajattelutaitoa valtavasti ja kun siihen asennoituu oikein, homma voi olla jopa ihan hauskaa. Vertaa sitä taikatempuista saatavaan iloon – tiedät että kyseessä on aivojen harhauttamisesta johtuva illuusio mutta silti se jaksaa ihmetyttää. Tämä pätee erityisesti mentalistien temppuihin, joissa nimenomaan hyödynnetään ihmisen kognition ennustettavuutta.

Erityisesti vahvistusvinouman tunnistaminen ja ennaltaehkäisy on skeptikolle tärkeää. Sen tunnistamisen jälkeen seuraava askel on suorittaa pientä ajatusvoimistelua; siirrä itsesi vastapuolen saappaisiin. Yksi asia internetissä on varma: kaikkiin väittämiin löytyy aina vastakkainen näkökulma. Perehdyttyäsi tiettyyn asiaan jonkin aikaa yhdestä näkökulmasta, tee loikka toiselle puolelle ja yritä perustella itsellesi se. Lopulta sinulle muodostuu käsitys siitä, kummalla puolella on vahvempi todistusaineisto ja vähemmän tarpeettomia olettamuksia. Se on se puoli, kummalle kannattaa kallistua.

confirmation_bias
EI NÄIN

Heurististen vinoumien torjunta on vaikeampaa. Niisäkin kuitenkin valtava ensiharppaus on tiedostaminen ja myöntäminen. Kannattaa aina miettiä, teenkö johtopäätöksen nyt jonkun mutkan kautta? Perustuuko tämä näkemykseni 2. järjestelmän rationaaliseen tietoon vai kenties saatavuusheuristiikkaan? Saatat yllättyä, miten nopeasti alat tunnistaa näitä vinoumia omassa ajattelussasi.

Yksi lisätyökalu korjaussarjaan voi olla panosten koventaminen. Jos esimerkiksi pohdit jotain terveyteen liittyvää asiaa, mieti voisitko soveltaa sitä itseesi. Tai vielä parempaa – johonkin läheiseesi. Tällöin joudut miettimään vielä hartaammin perustelujasi ja ottamaan todellista vastuuta mielipiteestäsi. Huomattavaa on kuitenkin se, että usein tällainen soveltaminen on jo käytössä ja uusi vinouma voi iskeä päälle – nimittäin nk. post hoc-järkeily. Toisin sanoen, kun ratkaisu on jo tehty, luodaan itselle perusteluja miksi se oli hyvä juttu. Käytä tätä kannustinta siis varoen.

Yleisesti ottaen, vinoumien minimointi on harjoiteltava taito siinä missä muutkin. Se on ylintä mahdollista maalaisjärkeä, sillä maalaisjärkeen käy se, että oma ajattelu tulisi olla mahdollisimman rationaalista. Yleiskielen “maalaisjärki” puolestaan ei välttämättä osaa edes ottaa huomioon sitä, että ajattelussa olisi näinkin perustavanlaatuisia valuvikoja.

Tiedon ja sopivan nöyryyden lisääminen parantavat ajatteluasi. Kannattaa siis tarttua toimeen välittömästi!

TL;DR:

Yhteenveto:

  • Keskeisiä kognitiivisia prosesseja ajatusvinoumien taustalla ovat kognitiivinen dissonanssi (ristiriitaiset tiedot tuntuvat epämukavalta) ja heuristiikka (vaikean kysymyksen tiedostamaton korvaaminen helpommalla).
  • Näiden torjunnassa tärkeintä on myöntää oma alttius ja opetella tunnistamaan vinoumia
  • Erityisesti vahvistusvinouman ehkäisyssä auttaa kun asettuu vastapuolen saappaisiin

Suuret kiitokset PsL Teemu Ollikaiselle tämän kirjoituksen asiasisällön tarkastamisesta!

4 Comments

  1. Maalaisjärki on vinoutuma. Kaupunkilaiset ovat yleensä fiksumpia. Entisaikaan jopa aapinen olivat maalle tehtynä yksinkertaisempaa.

    1. Oiskos tähän jotain tarkempaa lähdeviitettä? Oliko maalla ja kaupungeissa muita eroja, jotka olisivat selittäneet erilaisia aapisia?

      1. Minä Paulin ohella vanhana maalaispoikana ja akateemisesti koulutetun perheen jälkikasvuna odotan innolla myös lähdeviitteitä ja perusteluja tähän väitteeseen. On kiva kuulla myös tarkka määritelmä käsitteelle fiksu ilman yllä esitettyjä ajatusvinoumia.

    2. Olen ajatellut, että maalaisjärki korostaa ennen kaikkea ajattelun yksinkertaisuutta (hyvässä mielessä) ja relevanssia; yli-monimutkaistamisen ja ”lisää tietoa aina parempi”-harhan välttämistä. Siis kaiketi hyviä heuristiikkoja.

      Jos ”yleinen fiksuus” operationalisoidaan vaikka koulutustasoksi ja koulumenestykseksi (ja siihen, että käyttää sanaa operationalisoida), niin on melko selvää työn ja muuttoliikkeen takia, että kaupungeissa asuu jonkin verran enemmän tämäntyyppisiä ihmisiä.

      Jos taas skeptisen mielipiteen muodostamiseksi, voisi odottaa, että ero on ennalta huomattavasti epävarmempi ja parhaimmillaankin pieni blogi-sarjassakin esiin tulleen pohjalta.

      Minusta on vaikea keksiä edes mielenkiintoista kysymystä maalla vs. kaupungissa kasvamisen tai asumisen yhteydestä ”fiksuuteen”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *