Lauluja leivästä – Osa 1.

Oletko nyt tai joskus ollut töissä? Jos olet, oletko työntekijänä ollut sitä mieltä että sinun on oltava kaikissa asioissa samaa mieltä työnantajasi kanssa? Kahvitauoilla ei koskaan keskustella siitä, miten pomo hoitaa hommansa huonosti tai miten firma on tehnyt huonoja ratkaisuja. Ei, koska työnantajasi on joko täydellinen tai valvoo tyrannimaisesti kaikkea vapaata mielipiteiden vaihtoa. Kuten Pohjois-Koreassa, toisinajattelijoita rangaistaan.

Kuten Internetin Suuri Viisaus sanoo: “sen lauluja laulat, kenen leipää syöt

Terveyskeskusteluja lukiessa, voi aika turvallisesti lyödä vetoa sen puolesta, että ennemmin tai myöhemmin joku nokkela kommentoija heittää pöytään tämän Suuren Viisauden. Sen tarkoitus on selvä: nyt osoitetaan epärehellisyys, korruptio tai suoranainen orjuus. Jos lääkäri määrää lääkettä, hän laulaa lääkefirman lauluja. Jos ravitsemustutkija suosittelee pehmeitä rasvoja, hän syö ruokateollisuuden leipää (eikä nyt edes mennä leipäteollisuuteen!).

On huomattavaa, että Viisaus on rajoitettu ainoastaan oikeiden asiantuntijoiden syyttelyyn. Jos vaihtoehtoasiantuntija poseeraa Instagramissa superfoodpussukan kanssa, kommenteissa ihastellaan positiivista meininkiä ilman että kukaan muistuttaa superfood-teollisuuden leivistä tai lauluista.

Tämä epäsymmetria on kiinnostava ja näkisin, että sen juuret ovat monen muun väärinymmärryksen tavoin ideologiassa sekä tiedon puutteessa. Tämän kaksiosaisen kirjoitussarjan aiheena on, mistä tieteen ja tutkijoiden rahat oikeasti tulevat ja mitä merkitystä sillä voi olla. Ensimmäisessä osassa luodaan yleissilmäys tutkimusrahoitukseen ja sen käyttöön. Toisessa puoliskossa tarkastellaan, mitä näyttöä meillä on tutkimusrahoituksen vaikutuksista tieteen luotettavuuteen ja millaisissa muodoissa erilaiset sidonnaisuudet ilmenevät. Kirjoitussarjan tarkoituksena on antaa kriittiselle ajattelijalle lisää työkaluja tutkimusrahoituksen merkityksen pohdintaan.

TIETEEN RAHOITUS SUOMESSA

Yleisesti ottaen, tieteen rahoitus voidaan jakaa karkeasti kolmeen osaan: julkinen rahoitus (valtio), yksityinen sektori (firmat) ja erilaiset säätiöt.

Terveyskeskusteluja seuraamalla saa helposti sellaisen käsityksen että moni ajattelee firmojen osuuden tutkimusrahoituksesta olevan varsin suuri. Itse en ole nähnyt koko lyhyen tutkijaurani aikana firmojen suoraa rahoitusta lainkaan. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö sitä olisi liikkeellä. Teinkin siis tätä kirjoitusta varten vähän tutkivaa journalismia ja halusin selvittää, mikä on firmojen osuus nimenomaan terveyteen liittyvässä tutkimusrahoituksessa Suomessa.

Lyhyt vastaus on: en vieläkään tiedä.

Pidempi vastaus on se, että löysin kyllä kaikenlaista muuta kiinnostavaa tietoa, jota haluan käydä läpi. Kiireisimmät lukijat voivat vapaasti skipata seuraavaan kappaleeseen menettämättä mitään kovinkaan olennaista.

Ensimmäisenä otin yhteyttä ehkäpä näkyvimpään tieteen rahoittajaan, eli Suomen Akatemiaan. Sieltä saamieni (julkisessa jaossakin olevan) materiaalin perusteella nähdään, että kokonaisuutena kaiken tutkimus- ja kehitystoiminnan (T&K) rahallinen arvo Suomessa vuonna 2016 oli n. 6 miljardia euroa. Tästä yksityinen sektori nappaa leijonasosan (4Mrd), sitten tulevat korkeakoulut (1,4Mrd) ja lopulta julkinen sektori (0,5Mrd). Firmojen suuri osuus on ymmärrettävää, sillä pitää muistaa että tässä on mukana kaikki alat aina IT-firmoista aseteknologiaan. Yritysten on tehtävä paljon sisäistä T&K-työtä, jotta bisnes pyörii.

Suomen valtion tärkeimmät julkiset rahoituselimet ovat Suomen Akatemia, Tekes, VTT ja Sitra. Suomen Akatemia rahoittaa antamiensa tietojen mukaan kotimaista tutkimusta yli 400 miljoonalla eurolla vuosittan. Tekesin vuosibudjetti on 500M€, josta kolmannes käytetään yliopistojen ja tutkimuslaitosten tukemiseen. VTT:n koko liikevaihto on 258M€ ja se on nimensä mukaisesti valtion oma tutkimuslaitos, joka tekee omaa työtään. Sitra puolestaan on eduskunnan alainen rahasto, jonka pääoma on 840M€. Sitä käytetään Sitran omiin strategisiin painopistealueisiin. Minulle jäi kuitenkin vähän epäselväksi, onko tuo Tilastokeskuksen ilmoittama 0,5Mrd näistä elimistä yhteensä kaikkeen tieteelliseen tutkimukseen suunnattu rahamäärä, vai onko se laskettu jotenkin muuten.

Noh, mutta takaisin maan pinnalle.

Tämän blogin näkökulmasta olennainen kysymys “Kuinka paljon terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää tutkimusta rahoitetaan julkisin varoin” on siis äärimmäisen vaikea. Paras vastaus tulee Suomen Akatemian materiaaleista, missä todetaan että vuoden 2016 rahoituksesta terveyden tutkimukseen meni 14%, eli 57,7 miljoonaa euroa.

Alkuperäiseen kysymykseen liittyen, on syytä pohtia, laulavatko VTT:n tutkijat VTT:n lauluja? Eivätkö he voi olla työnantajaansa kohtaan kriittisiä? Entä laulavatko Suomen Akatemian rahoittamat tutkijat Akatemian lauluja? Mikähän laulu se mahtaa olla, koska kyseinen laitos rahoittaa niin monenlaista tutkimusta?

Jotta homma ei menisi liian selväksi, erilaisten säätiöiden kenttä on vieläkin kirjavampi.

Määritelmänsä mukaan, säätiö on tapa osoittaa pysyvästi varoja tiettyyn tarkoitukseen. Suomessa erilaisia säätiöitä on lähes 3000, joista apurahoja myöntää 800. Jokaiselle aloittelevallekin väitöskirjaopiskelijalle säätiöt tulevat hyvin nopeasti tutuksi, sillä niistä saa tuikitarpeellisia rahoja työn tekemiseen. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että säätiö myöntää palkan muutamaksi kuukaudeksi, minkä aikana opiskelija ei ole suorassa työsopimuksessa yliopistoon. Jos tällainen kausi on riittävän pitkä, hän joutuu hoitamaan monenlaiset työeläke- yms maksut itse, mikä voi olla varsinainen soppa. Seuraavat kuukaudet palkka voi tulla toiselta säätiöltä, mikä edellyttää taas erilaista paperisotaa. Tällainen akateeminen pätkätyöläisyys on valitettavan monelle arkipäivää.

Mutta eipä karata tähänkään rönsyyn, vaan takaisin asiaan…

Säätiöitä on joka lähtöön niin kokonsa, kuin erikoisalansakin puolesta. Toiset myöntävät pieniä, muutamien tuhansien eurojen rahoja yksittäisille henkilöille palkkarahaksi, toiset taas kymmenien tai satojen tuhansien projektirahoja. Yksi tukee tekniikan tutkimusta, toinen kielten.

Koska säätiöiden muodostama kenttä Suomessa on niin laaja, paras löytämäni tiedonlähde niiden toimintaan on Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta. Olin yhteydessä myös sinne selvittääkseni, kuinka paljon säätiöt rahoittavat nimenomaan terveyteen liittyvää tutkimusta. Sain tietää, että heillä onkin tulossa asiasta selvitys, jonka pitäisi vastata kysymykseen. Jään mielenkiinnolla odottamaan! Toistaiseksi tiedämme könttäsumman tieteen, taiteen ja kulttuurin rahoitukseen: 510 miljoonaa euroa. Voisiko terveyden osuus olla samaa luokkaa, kuin Suomen Akatemialla, eli 14%? Vaikea sanoa, mutta on siinä ainakin yksi arvaus.

Entäpä sitten ne firmat?

Tämä on ehkä se kaikkein vaikein pala. Mikä osuus firmojen n. 4 miljardin T&K-rahoituksesta kuuluu terveyden ja hyvinvoinnin piiriin? Ei mitään tietoa. Arvelisin että se on häviävän pieni osa, sillä esimerkiksi kone-, metsä-, kemian ja elektroniikkateollisuuden firmat suurimpina viejinä varmasti satsaavat eniten. Meillähän ei ole esimerkiksi mitään merkittäviä lääkefirmoja. Kotimainen Orion on isoihin monikansallisiin lääketaloihin verrattuna pikkuruinen tekijä, joka käyttää omaan T&K-työhönsä n. 150M€ vuosittain.

Puuh. Mielenkiintoinen mutta hankala suo. Jos jollakin lukijalla on aiheesta lisätietoja, otan kaiken kiitollisena vastaan.

Mutta mitä tästä siis jää käteen terveyskeskustelun kannalta? Mielestäni olennaista on se, että kotimaista tiedettä rahoitetaan vuosittain sadoilla miljoonilla joko julkista tai säätiöiden rahaa. Suomen Akatemia rahoittaa terveyden tutkimusta lähes 60 miljoonalla mutta säätiöiden osuudesta ei ole tarkkaa tietoa. Jos oletetaan että se on suhteessa samaa luokkaa, kuin Akatemialla, voidaan laskea että säätiöt tukevat terveystutkimusta n. 70 miljoonalla. Arvio kuitenkin kirkastunee, jahka Säätiöiden neuvottelukunnan selvitys valmistuu.

Suomalaista terveystutkimusta rahoitetaan vuosittain jopa yli sadalla miljoonalla sellaista rahaa, joka ei ole peräisin mistään firmoista.

TUTKIMUSRAHAN MUODOT

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Mutta mitä tutkimusrahoitus edes tarkoittaa? Se taipuukin moneksi. Se voi esimerkiksi olla henkilökunnan kuukausipalkkaa, mutta toisaalta se on myös itse tutkimuksen tekemiseen liittyviä kuluja. Tieteellisten analyysien tekeminen (ja teettäminen) maksaa paljon. Toisaalta rahalla pitää kattaa koe-eläinten tai -ihmisten ylläpitoon ja hankintaan liittyviä kuluja.

Kysymys kuuluukin, millä tavalla ja minkälainen raha voi pistää niin sanotusti laulattamaan?

Kuten edellä on mainittu, firmat tekevät omaa tutkimustaan, missä tutkijoiden palkka tulee suoraan itse talosta. Todennäköisesti talo maksaa myös tutkimuksen tekemiseen liittyvät muut kulut. Sen sijaan yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien ihmisten on rahoitettava työnsä hieman eri tavoin. He saattavat saada kuukausipalkkansa suoraan yliopistosta (esim. professorit) mutta muut kulut on katettava erilaisista projektirahoista… tai *kauhistus* joltain firmalta saatavasta rahasta.

Tämä onkin ehkä se eniten puhuttava seikka – eikä täysin syyttä. On näyttöä siitä, että firmoilta tuleva rahoitus voi vinouttaa tutkimustuloksia. Mutta siitä myöhemmin osassa 2.

Pohditaan ensin sitä, miksi ylipäätään firmojen kanssa tehdään yhteistyötä. Eikö olisi kaikkein parasta jos pidettäisiin rahat visusti omissa kukkaroissaan?

Tämäkin pohdinta kannattaa aloittaa siitä järkevästä lähtökohdasta, että luovutaan ennakkoasenteista. Firmoja on moneen lähtöön ja niissä työskentelee aivan tavallisia ihmisiä, kuten sinä ja minäkin. Jos firma tekee jotain tuotetta, se voi olla ihan vilpittömästi hyvä idea. En ole vielä nähnyt kovin paljoa kritiikkiä esimerkiksi kotimaista ruokainnovaatiota, nyhtökauraa, kohtaan. Sekin on voittoa tekevä yritys mutta sillä on myös kohtalaisen hyvin perusteltu tuote.

Tämän näkökulman ydin menee aika syvälle arvojen ja politiikan syövereihin. Tässä on omasta mielestäni paras logiikka aiheen tarkasteluun:

  • Premissi 1: Firmat pyrkivät tekemään voittoa
  • Premissi 2: Tutkimus on kallista
  • Premissi 3: Firmojen tuotteita on tutkittava, sillä muuten niistä ei ole mitään tietoa
  • Premissi 4: Tutkimuksen on oltava mahdollisimman riippumatonta
  • Johtopäätös 1: Firmojen on maksettava tutkimuksesta, koska he myös tekevät tuloksilla rahaa
  • Johtopäätös 2: Riippumattomien tutkijoiden on tehtävä yhteistyötä firmojen kanssa

Joillekin ihmisille kaikki yhteistyö yksityisen sektorin kanssa on punainen vaate. Yleensä nämä ihmiset ovat huolissaan firmojen etiikasta suhteessa voittojen tavoitteluun. Mutta ylläolevan logiikan valossa meillä olisi myös paljon huonompiakin vaihtoehtoja:

  • Huono vaihtoehto 1: Firmat tekevät vain omaa sisäistä tutkimustaan (kuinkas luotettavaa SE sitten olisi?)
  • Huono vaihtoehto 2: Firmat ulkoistavat kalliin tutkimuksen tekemisen riippumattomille tutkijoille, rahoituksen yhteiskunnalle ja naureskelevat matkallaan pankkiin

Kumpikaan näistä ei kuulosta houkuttelevalta, joten vaikka siihen ongelmia liittyykin, vähiten huono ratkaisu on, että firmojen kanssa tehdään yhteistyötä. Tämän vaihtoehdon välttelyn sijaan siihen on sovittava sellaiset pelisäännöt, jotka takaavat mahdollisimman eettisen toiminnan ja luotettavat tulokset.

Käytännössä näkyvin esimerkki näistä pelisäännöistä on se, että ilmoitetaan avoimesti että nyt on tehty yhteistyötä. Hieman ironista onkin, että kun yritetään olla avoimia, monet näkevät tässä tekosyyn tuomita yhteistyö siltä silmäykseltä. “Noniin joku taas tuonkin tutkimuksen maksanut!”.

Shokkipaljastus: kaikki tutkimus on aina jonkun maksamaa.

Onkin ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, mihin kaikkeen tuota rahaa käytetään ja miten sitä hallinnoidaan. Eli mikä voisi olla se laulattava seikka. Herää myös kysymys: missä laulun sanat? Jos firmalta tuleva rahoitus menee tutkimuksen toteuttamiseen, ilman sitä työ jää yksinkertaisesti tekemättä. Kyllä maailmassa tutkittavaa riittää, joten minkä ihmeen takia yhteistyössä tehty tutkimus olisi jotenkin syy laulella firman lauluja?

PELISÄÄNNÖT

Yliopistoilla ja tutkimuslaitoksilla on yleensä hyvin tarkat käytännöt tutkimusrahoituksen hallinnointiin. Firmoilta tuleva raha menee yliopiston sitä varten perustetulle tilille, joten tutkija itse ei saa siitä senttiäkään omaan taskuunsa. Lisäksi on olemassa tiukat säännöt siitä, miten tuota rahaa saa käyttää. Ne yleensä sovitaan aina tapauskohtaisesti. Voi esimerkiksi olla niin, että rahat suunnataan vain ja ainoastaan tutkimuksesta aiheutuvien kulujen kattamiseen. Rahan käyttöä ja tutkimussuunnitelmien eettisyyttä valvoo aina tutkimusorganisaatioiden omat eettiset lautakunnat, joiden lupa on aina ehdoton edellytys tutkimustyön aloittamiselle. On myös tärkeää, että tulosten julkaisukäytännöistä sovitaan etukäteen. Tällä varmistetaan se, että kumpikaan osapuoli ei voi myöhemmin päättää että jotain jätetään julkaisematta, mikäli tulos ei miellytä.

Selvittääkseni eettisten ohjeistusten laajuutta ja sitovuutta, tein myös tältä osin tutkivaa journalismia. Otin yhteyttä Tutkimuseettiseen neuvottelukuntaan (TENK), missä oltiin ilahduttavan avuliaita ja sain kuulla, että myös sieltä on tulossa lisää aiheeseen liittyvää uutta materiaalia. Jään siis innolla odottamaan säätiöiden ohella kuulumisia myös TENKistä!

Aikaisemmin TENK on laatinut opetusministeriön toimeksiannosta  tutkijoiden ja elinkeinoelämän väliseen yhteistyöhön liittyviä eettisiä kysymyksiä käsittelevän selvityksen, jossa myös annetaan yliopistoja sekä Suomen Akatemiaa koskevia suosituksia. Lisäksi TENKin laatima Hyvä tieteellinen käytäntö –ohjeistus ohjaa kaikkea tutkimusta – mukaan lukien sen rahoitusta. Erityisesti lääketieteelliseen tutkimukseen liittyen, on olemassa Valtakunnallinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta (TUKIJA), joka on niin ikään antanut kaikkia suomessa tehtäviä lääketieteellisiä tutkimussuunnitelmia koskevan ohjeistuksen. Tämän noudattamisesta vastaa yliopistojen, tutkimuslaitosten ja sairaaloiden eettiset toimikunnat, joiden tehtävä on hyväksyä tutkimussuunnitelmat.

Jos menee jo aivot solmuun, edellinen kappale tahtoo sanoa sitä että eettiset näkökulmat otetaan suomalaisessa tieteessä erittäin vakavasti ja niiden valvontaan on olemassa useita keinoja sekä ohjeistuksia.

BIG-MIKÄLIEN NÄKÖKULMA

Nyt on siis käsitelty motiivit siihen, miksi yhteiskunnan ja tutkijoiden näkökulmasta yhteistyötä firmojen kanssa pitää tehdä. Kertauksena: kukaan ei luota tutkimukseen, mikä tulisi vain ja ainoastaan firmojen sisältä. Toisaalta firmat tekevät tuotteillaan/palveluillaan rahaa, joten olisi huutava väärys mikäli ne voisivat ulkoistaa niiden tutkimisen yhteiskunnalle.

Mutta entäpä firmojen itsensä näkökulma? Nyt kuuluu jo takarivistä kyyninen kommentti: “miksi firma rahoittaisi tutkimusta lainkaan, ellei siitä ole sille hyötyä!?

Tämä on hyvä kysymys ja ansaitsee erillisen katsauksen.

Pinnallisesti, pienenpienestä perspektiivistä katsoen, vastaus näyttää ilmeiseltä: no ei miksikään. Kaikki tutkimus tähtää tavalla tai toisella voittojen maksimointiin, mikä on osakeyhtiön lakisääteinen tehtävä.

Kuitenkin kun vähän avataan perspektiiviä, huomataan että kokonaisuus on jälleen kerran paljastavampi.

Ensinnäkin, yksi motiivi rahoittaa tutkimusta on siis ihan silkka tiedon määrän kasvattaminen. Toisekseen, jopa ilkeä ja moraaliton firma voi näppärästi kiepsauttaa tutkimuksen tekemisen ovelaksi markkinointikikaksi: “Katsokaa, olemme vastuullinen yritys ja tuemme tieteellistä tutkimusta!”.

Kolmanneksi – ja mikä on tärkein kohta – varsinkaan isoilla firmoilla tutkimusrahoitus ei koskaan jää yhdeksi ainoaksi tutkimukseksi. Ne voivat jyrätä massalla. Jos niin sanotusti liitua riittää, tutkimusta tehdään monessa maassa useiden, toisistaan riippumattomien tutkijoiden kesken. Eri maissa on vaihtelevia käytäntöjä ja varmastikin tutkimusta kannattaa firman näkökulmasta suunnata sellaisiin maihin, missä sääntöjä ja valvontaa on mahdollisimman vähän. Suomi on kuuluisa monesta asiasta mutta sääntöjen vähyys ei ole yksi niistä! Kun tutkimustyötä rahoitetaan laajalla rintamalla, firma voittaa aina: se voi sanoa tuottavansa tietoa mutta se voi myös valikoida omiin markkinointitarpeisiinsa sellaiset tulokset, jotka lopulta sopivat firman narratiiviin. Jos muutama tulos ei miellytä, ne tiputetaan tarinasta pois.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä terveyskeskustelun näkökulmasta? Tutkimusta (eikä varsinkaan yksittäistä tutkijaa) ei kannata koskaan tuomita sen perusteella, että mukana on ollut yksityinen yritys. Tutkimustulokset tulee aina puntaroida laajemmassa kirjallisuuden kontekstissa huomioiden tutkimuksen omat ansiot ja rajoitukset.

Olen aikaisemmin kirjoittanut erilaisten mekanismien merkityksestä ja se pätee myös tässä. Jos väittää rahoituksen vaikuttavan jollakin tavalla esim tutkijan uskottavuuteen, sille on osoitettava selkeä mekanismi. Muuten kyse on pelkästä käsien heiluttelusta tyyliin “elimistö pitää tasapainottaa”. Kuulostaa kivalta mutta ei tarkoita yhtään mitään. Ei riitä, jos sanoo että lääke- tai elintarviketeollisuus on iso bisnes jolla on paljon rahaa. Entä sitten? Kerro mieluummin ne tarkat mekanismit, millä tämä on mielestäsi ongelma nimenomaan tieteellisen tutkimuksen kannalta. On toki selvää, että suuret firmat käyttävät varallisuuttaan hyväksi mm. mainonnan keinoin lisäämään näkyvyyttään ja tällöin yhteiskunnallinen vaikuttaminen on selvää. Mutta tieteeseen vaikuttaminen on tyystin eri juttu.

YHTEENVETO

Päätämme tähän ensimmäisen osan leivistä laulamisesta. Olemme nähneet, mistä tutkimuksen leipä on peräisin ja mitä se pitää sisällään. Seuraavassa osassa pureudutaan enemmän laulupuoleen: mikä on tällä hetkellä tieteellisen tiedon luotettavuus? Onko tiede paljon puhutussa kriisissä ja mikä on rahoituksen osuus siitä? Entäpä, missä kaikissa muodoissa sidonnaisuuksia esiintyy ja miten niihin tulisi suhtautua?

Vastaukset näihin kysymyksiin osassa 2.

TL;DR:
  • Suomessa terveyden tieteellistä tutkimusta rahoitetaan firmoista riippumatta yli sadalla miljoonalla eurolla
  • Firmojen kanssa on pakko tehdä yhteistyötä, sillä se on vähiten huono vaihtoehto
  • Kun riippumattomat tutkijat ja teollisuus tekevät yhteistyötä, niissä on noudatettava avoimia ja tarkkoja pelisääntöjä.
  • Eettiset näkökulmat otetaan Suomessa erittäin vakavasti ja niihin on olemassa useita sitovia ohjeistuksia niin instituuttien, kuin ulkopuolistenkin tahojen laatimana
  • Jos joku väittää rahoituksen vaikuttavan, hänen on osoitettava siihen selkeä mekanismi (esim. henkilökohtainen hyöty). Epämääräiset maininnat eivät riitä.

4 Comments

  1. ”Jos menee jo aivot solmuun, edellinen kappale _tahtoo sanoa_ sitä että…”

    Onkohan jutun kirjoittaja joskus istunut yliopistonlehtori Leena Kailan kemian luennoilla? 😀 Kaila on nimittäin ainoa ihminen jonka olen omin korvin kuullut käyttävän sanontaa: ”xx tahtoo sanoa että yy.”

    1. Hahaha, itse asiassa on paljon mahdollista! 😀 Siitä tosin taitaa olla yli 10v aikaa, eli jos on niitä peruja, on kyseessä ollut varsin pysyvä tartunta 😉

  2. erittäin tarpeellinen ja hyvä kirjoitus.

    nimittäin näin maalikkona, joka kuitenkin saa / joutuu käsittelemään työssään terveystietoa, on äärimmäisen tärkeää että osaa valita sen parhaan ja luotettavimman tiedonlähteen.

    Monesti juttupalstoilla kommentoidaaan että ”ottakaa itse selvää asioista”. Se on aivan mahdoton ajatus että kaikki opiskelevat asiantuntijoiksi kaikesta.

    Järkevämpää on yrittää muodostaa valintamekanismi tai perusteet sille keneen tai mihin luottaa.
    Tämä teksti pureutuin minun näkökulmasta katsottuna yhteen tärkeimmistä,josta ei liiemmälti ole kirjoiteltu analyyttisesti ja kansantajuisesti.
    Kiitos.

    1. Onpa mukava kuulla, kiitoksia! Toivottavasti myös tuleva 2. osa sattuu maaliinsa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.