Skeptisen mielipiteen muodostaminen, osa V: Tutkimusnäytön lukeminen

Magnifier on article with the schedule, high depth of field, studio shot

Skeptinen mielipide pohjautuu kriittiseen ajatteluun, jossa tunnistetaan omat ajatusvinoumat ja pohditaan asioita monelta kantilta. Jos tarvetta ilmenee, mielipiteen tueksi tulee etsiä sitä kuuluisaa tieteellistä todistusaineistoa. Se on tämän osan aihe. Heti alkuun on huomautettava, että tutkimustyötä ammatikseen tekevillä ihmisillä kestää vuosia rutinoitua alansa tutkimusten lukemiseen. Siihen järjestetään yliopistotason kursseja ja aiheesta on kirjoitettu lukuisia oppikirjoja. On siis selvää, ettei tällaisessa blogikirjoituksessa voida kuin vähän raapaista pintaa.

Hyvä uutinen on kuitenkin se, että muutamilla perusperiaatteilla on mahdollista muodostaa kohtalaisen hyvä yleiskatsaus vaikeastakin aiheesta. Se ei edes vaadi alan korkeakoulututkintoa.

Ensiksi haluaisin kiinnittää huomiota otsikkoon. Siinä puhutaan tutkimusnäytöstä – ei yksittäisistä tutkimuksista. Näyttö on tässä yhteydessä käypä suomennos englanninkielisesistä termeistä ‘evidence’ tai ‘proof’ ja tarkoittaa useiden yksittäisten tutkimusten muodostamaa kokonaisuutta. Karkeasti yleistäen, tieteellinen tutkimus muistuttaa intialaisperäistä kansantarua sokeista miehistä, joista jokainen tunnustelee saman elefantin eri osia. Elefantti on totuus ja miehet ovat yksittäisiä tutkimuksia joista jokainen tarkastelee totuutta hieman eri keinoin eri näkökulmista. Alkuperäisestä tarinasta on useita eri versioita mutta tieteeseen soveltuvin on se, missä miehet lopulta kommunikoivat keskenään ja vasta yhdisteltyään tietonsa, muodostavat yhtenevän kuvan kokonaisesta elefantista.

Blind_men_and_elephant2

Vertaus kuvastaa sitä, että jokaisella tutkimuksella on omat vahvuutensa ja rajoituksensa. Oikeassa elämässä yksittäiset tutkimukset voivat myös olla jollain tavalla väärin tehtyjä tai pahimmassa tapauksessa sisältää tieteellistä vilppiä. Niiden kanssa pitää olla hyvin tarkkana eikä lopullista totuutta saa koskaan selville ennen kun tätä näyttöä on kertynyt runsaasti.

Yksittäisten tutkimusten yksityiskohtainen lukeminen vie usein valtavasti aikaa ja usein vaatii jopa alan tutkijoilta merkittävää panostusta. Tämä on harjoiteltava taito, siinä missä mikä tahansa muukin. Monet tutkimusryhmät järjestävät säännöllisesti nk. Journal Club-tapaamisia, missä tarkastellaan usean eritasoisen tutkijan kesken yksittäistä tutkimusta. Ryhmässä on helppo havaita tutkimuksen monia puutteita ja vahvuuksia. Tuloksena on kyllä usein, että tutkimus niin sanotusti revitään kappaleiksi ja lopulta porukalla ihmetellään, miten sellainen koskaan on päässyt lehteen saakka. Omista yritetään tietysti tehdä paljon parempia.

Voin kertoa omasta kokemuksestani, että äärimmäisen kovatasoisen solu- ja molekyylibiologian tutkimuksen (julkaistu esim. arvovaltaisissa Nature-, Science- tai Cell-lehdissä) perinpohjaiseen läpikäymiseen ja siitä jonkinlaisen yhteenvedon laatimiseen voi kulua 6-8h. Syy on siinä, että niihin on yksinkertaisesti pakattu niin paljon informaatiota. Kyseessä on vieläpä minun oma erikoisalani. Varttuneemmat tutkijat suorittavat rutiinisti toisten tutkimusten vertaisarviointia. Harjaantun vertaisarvioijakin voi käyttää arvioimansa artikkelin lukemiseen useita tunteja.

Capture_Cellistä
Tässä kuva eräästä kovatasoisesta tutkimuksesta, jonka päälöydös herättää kiistaa alan tutkijoiden keskuudessa. Tätä kuvaa voisi ammattilainenkin tuijottaa tunnin löytäen siitä jatkuvasti uutta informaatiota.

Kaikki tutkimukset eivät kuitenkaan onneksi ole aivan näin vaikeita. Pointti on kuitenkin siinä, että yksittäiset alkuperäistutkimukset* on ensisijaisesti tarkoitettu alan ammattilaisten keskinäiseen kommunikointiin. Niiden lukeminen ja tulkitseminen on erittäin vaikeaa.

Yleisessä terveyskeskustelussa erityisesti ravitsemustiede mielletään jonkinlaiseksi poikkeukseksi. Siinä lähes jokainen, jolla on internet-yhteys, voi kokea olevansa samalla viivalla tutkijoiden kanssa. On totta, että monet – erityisesti väestötason – tutkimukset ovat paljon yleistajuisempia kuin esimerkiksi biokemia. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että niissäkin on paljon sellaista, mitä ei välttämättä osaa huomioida ilman minkäänlaisia alan perustietoja.

Yksittäisten tutkimusten lukemisessa ei sinällään ole mitään vikaa, jos mielenkiintoa ja harrastuneisuutta riittää. Google-haku “how to read a scientific article” tuottaa vaatimattomat 450 miljoonaa hakutulosta. Tässä niistä yksi, joka sisältää kätevän infograafin. Myös suomenkielisellä haulla “kuinka luen tieteellistä artikkelia” löytyy hyviä lähteitä. Tässä niistä yksi. Myös Reijo Laatikaisen kirjoitus kannattaa lukea. Tässä tiivis ja selkeä katsaus erityyppisiin tutkimuksiin. Näissä kuitenkin näkökulma painottuu ravitsemustieteellisiin tutkimuksiin jättäen monien muiden alojen erikoisominaisuudet vähemmälle huomiolle. Ehkäpä joskus kirjoitan yksittäisten tutkimusten lukemisesta omankin näkemykseni mutta ei se kovin paljoa noista poikkea. Nuo kirjoitukset vois siis lukea jopa olennaiseksi osaksi tätä tekstiä. Oletan myös, että lukijalle on edes jossain määrin tuttuja tieteellisten julkaisujen hakukoneet, PubMed ja Google Scholar.

Lisäisin näihin yhden tärkeän seikan:

Älä koskaan lue pelkkää lyhennelmää (nk. abstrakti). Se on juuri se, mikä löytyy PubMedista. Lehdestä riippuen, abstraktin mitta on rajattu yleensä muutamaan sataan sanaan. Siihen pitäisi mahduttaa tutkimuksen tausta, menetelmät ja keskeiset tulokset. Monilla on vieläpä tapana hieman hehkuttaa tulostensa merkittävyyttä abstraktin lopussa (ärsyttävä trendi, joka puolivakavan tutkimuksen mukaan on selkeässä nousussa). Abstraktin formaatti johtaa usein siihen, että paljon merkittävääkin asiaa jää mainitsematta – näistä ehkä olennaisempana tutkijoiden oma (laajempi) pohdinta omista löydöksistään. Sen selvittämistä varten kannattaakin lukea koko teksti. Valitettavasti ne ovat usein maksumuurin takana. Tämä on kuitenkin hyvä muistaa, jos joudut esimerkiksi väittelyyn. Vastapuolen esittäessä argumenttinsa tueksi tutkimuksen, voit pyytää häneltä tutkimuksen koko tekstiä. Jos sitä ei ole, ei vastapuolikaan voi tietää tarkkaan, kuinka tuloksia oikeasti pitäisi tulkita.

Yksi tapa aloittaa tiedon etsiminen, on lähteä liikkeelle perinteisen PubMedin sijaan PubMed Centralista (PMC), jossa on pelkästään ilmaisia kokotekstejä. Miinuksena se, että määrä on tietysti paljon rajallisempi.

Mutta juurihan pääsin sanomasta, että olennaisinta on näyttö, eivätkä yksittäiset tutkimukset. Kuinka siis muodostetaan käsitys kokonaisnäytöstä?

Kun kokonaiskuvaa lähdetään hahmottamaan, on erittäin hyvä ottaa sille selkeä kiintopiste ja se on tutkijoiden yksimielisyys, eli konsensus. Tämä auttaa muodostamaan omaa mielipidettä seuraavilla tavoilla:

  1. Jos aiheesta on olemassa alan tutkijoiden konsensus, sille on todennäköisesti olemassa hyvät perusteet.
  2. Jos konsensus halutaan haastaa, se tulee tehdä argumenteilla ja näytöllä, joiden painoarvo on vähintään samalla tasolla ja mieluiten suurempi
  3. Jos konsensus puuttuu, voi olla kyse sen verran uudesta asiasta ettei sitä ole yksinkertaisesti tutkittu vielä riittävästi. Tällöin on OK todeta myös oman mielipiteen olevan epävarma, kunnes lisää informaatiota tulee. Jos huomaat olevasi väittelyssä missä vastapuolesi esittää vahvan mielipiteen aiheesta mistä alan tutkijoillakaan ei ole yksimielisyyttä, on syytä epäillä Dunning-Kruger-efektiä. Tällöin on erityisen perusteltua pyytää vahvaa näyttöä ja tiedustella myös onko vastapuoli valmis muuttamaan mielipiteensä uuden tutkimustiedon karttuessa.

Omalta osaltani voin kertoa, että esimerkiksi ravitsemustieteessä en ole saanut käsitystä siitä mikä on rasvahappotutkijoiden konsensus omega-3- ja omega-6-rasvahappojen suhteen merkityksestä ihmisen terveydelle. Jotkut ovat sitä mieltä että se on hyvinkin tärkeää ja perustelevat kantansa pääasiassa eläin- ja soluviljelykokeilla. Toiset taas ovat sillä kannalla, ettei suhde ole muihin tekijöihin verrattuna kovinkaan merkittävä ja että tämä näkyy väestötason tutkimuksissa. Olen itse siis odottavalla kannalla ja seuraan mielenkiinnolla alan kehitystä. Jos joku lukijoista tietää asiasta enemmän, kuulen kommenteissa mielelläni lisää 🙂

Aihetta voitaisiin käsitellä myös tieteenfilosofian valossa termeillä esitiede ja normaalitiede mutta näistä ehkä joskus myöhemmin lisää.

Konsensus on siis tapa “ulkoistaa” tutkimustietomassan suodattaminen alan ammattilaisille – anna jonkun muun tehdä se puolestasi ja muista, että konsensuskin elää aina uuden tiedon mukana.

Toinen tapa suodattaa tutkimusnäyttöä hieman pienemmässä määrin, on suosia erilaisia koonti- ja katsausartikkeleita. Katsaus- eli review-artikkeli tarkoittaa siis sitä että siinä luodaan yleissilmäys tiettyyn aiheeseen käymällä läpi suuri määrä alkuperäistutkimuksia. Huomaa, että mikäli kirjoittaja(t) päätyvät johonkin tiettyyn johtopäätökseen, sitä voidaan pitää vain heidän henkilökohtaisena näkemyksenään, mikä ei välttämättä ole luotettava. Kuitenkin itse aiheen käsittely antaa lukijalle hyvän käsityksen alaan liittyvästä tutkimustiedosta. Monet katsausartikkelit ovatkin luonteeltaan sellaisia että niissä pyritään vetämään yhteen tiettyä aihetta koskevaa tutkimustietoa ottamatta varsinaisesti kantaa suuntaan taikka toiseen.

“Pelkät” katsausartikkelit ovat subjektiivisia. Niistä parempi versio ovat nk. järjestelmälliset kirjallisuuskatsaukset (engl. systematic review), joissa tulee esittää menetelmä-osiossa tiedonhakuun käytetyt kriteerit. Esimerkiksi hakusanat ja tietokannat, mistä tutkimuksia on etsitty. Näin ollen, jokaisen pitäisi periaatteessa pystyä tekemään sama katsaus uudelleen ja päätyä vieläpä kutakuinkin samaan johtopäätökseen.

pubmed_review_filtterit
PubMedin haulla voi suodattaa esiin pelkät katsausartikkelit

TL;DR:

Kun puhutaan mielipiteen muodostamisesta arkipäiväisessä terveyskeskustelussa, tutkimusnäytön lukemisen perusperiaatteet voidaan tiivistää esimerkiksi seuraavalla tavalla:

  1. Jos mahdollista, etsi aiheesta alan tutkijoiden konsensus ja mihin se perustuu
  2. Jos konsensusta on syytä epäillä, on syytä löytää sille erittäin painavat perusteet jotka ovat vähintään samalla tasolla kuin ne joiden varassa konsensus on
  3. Jos konsensusta ei ole lainkaan, aihe voi olla tutkijoiden keskuudessa ristiriitainen ja/tai uusi. Suhtaudu kaikkeen tietoon erityisellä varauksella, kunnes näyttöä kertyy lisää
  4. Yleisesti ottaen, etsi tutkimuksia jotka on tehty ihmisillä – eläinkokeet vastaavat kysymyksiin, kuten “mikä voi olla tarkempi vaikutusmekanismi” tai “onko ilmiö mahdollinen myös ihmisillä”
  5. Kokonaisnäytön hahmottamisessa auttaa katsausartikkelien lukeminen. Niissä käydään usein mahdollisuuksien mukaan alkuperäistutkimuksia monesta eri näkökulmasta.

* alkuperäistutkimus (engl. ‘original research’) on termi, jota käytetään erottamaan yksittäinen tutkimus katsausartikkelista tai meta-analyysistä

Sokeat miehet ja elefantti-kuvan lähde: wikimedia commons

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *