Selityksen maku

Frendit on yksi maailman kaikkien aikojen suosituimmista televisiosarjoista. Sen kaksiosainen finaalijakso oli monelle katsojalle ikimuistoinen ja jopa tunteellinenkin kokemus. Itsekin myönnän avoimesti, että vuosien seuraamisen jälkeen lopetusta katsoessa oli kyllä haikeat fiilikset pinnassa. Se ei ole ensimmäinen paikka, mistä lähteä etsimään kriittisen ajattelun opetuksia mutta itse asiassa lopetusjaksossa on tästä näkökulmasta aivan fantastinen kohtaus.

Lisa Kudrow’n esittämä Phoebe haluaa estää Jennifer Anistonin esittämän Rachelin lennon. Phoebe soittaa Rachelille tämän noustuaan jo koneeseen ja vaatii tätä poistumaan. Kun Rachel ei suostu, Phoebe keksii täydellisen keinon: hän kertoo että hänellä on tuntemus, jonka mukaan koneessa on jotain vikaa. Kun tämäkään ei vakuuta, hän täsmentää että koneen vasemmanpuoleisessa “filangessa” on vikaa. Tämän tiedon levitessä, kaikki matkustajat poistuvat kiireesti koneesta. Alunperin skeptinen Rachel poistuu lopulta kun matkustajien laumakäyttäytyminen tarttuu häneen.

Tämä on tarkemmin ajateltuna häkellyttävän tarkka kuvaus siitä, miten ihmismieli toimii tietyissa tilanteissa! Laumakäyttäytymisestä enemmän jollain toisella kertaa mutta pureudutaan tässä kirjoituksessa ’filangeen’ ja siihen, miksi sellaiset voivat olla meille niin vakuuttavia.

Koukussa selityksiin

Olen aikaisemmin kirjoittanut siitä, miten tietynlaiset narratiivit, eli tarinat ovat meille tärkeitä. Ne opettavat ja viihdyttävät. Niihin voidaan jopa eräällä tavalla taltioida tietoa; ennen kirjoitustaidon kehittymistä erilaiset laulut ja lorut olivat tarinamuotoisia keinoja siirtää tärkeäksi koettua tietoa jälkipolville.

Tarinat istuvat hyvin ihmismieleen. Sinne istuu myös tarinan jälkeläinen; selitys.

Jos narratiivit ovat meille tärkeitä, selitysten voidaan sanoa olevan aivoillemme jopa välttämättömyys. Olemme kertakaikkisen huonoja elämään epätietoisuudessa. Asioille pitää aina löytää syy ja/tai seuraus. Jos faktaa ei ole, niitä jopa keksitään. Tiede elää ja saa polttoaineensa epätietoisuudesta ja tutkijat joutuvat opettelemaan elämään sen kanssa. Se ei silti tule meille luontaisesti, vaan tutkijoillakin voi olla vaikeuksia sietää epätietoisuutta juuri oman alansa ulkopuolella. Kaipaamme selityksiä jopa niin paljon, että usein huonotkin selityksen kelpaavat. Miksi?

Kääntykäämme jälleen tieteen puoleen.

Ihmisen kognition ja psykologian tutkijat ympäri maailmaa pyrkivät selvittämään, miksi olemme niin koukussa selityksiin. Yksi maailman johtavista alan tutkijoista on tohtori Tania Lombrozo Berkeleyn eliittiyliopistosta. Yksi hänen haastatteluistaan on kuunneltavissa erinomaisesta kriittistä ajattelua edistävästä Rationally Speaking -podcastista. Sitä pyörittävä Julia Galef on erinomainen haastattelja ja osaa kysyä tri Lombrozolta mahtavia kysymyksiä aiheen tiimoilta.

Lombrozo kertoo, että selityksillä on tärkeä tehtävä ensinnäkin itse selittäjälle; se on oppimisen työkalu. Moni on varmasti huomanut, että kun kerrot innoissasi jostain oppimastasi asiasta toiselle joka ei ole siitä koskaan kuullut, voit hoksata siitä uusia asioita. Toisaalta valmistautuessasi kertomaan, joudut opettelemaan asian perinpohjin. Tämä on itse asiassa yksi keskeisistä syistä, miksi itsekin pidän tätä blogia – haluan jakaa asioita joista olen innostunut ja samalla pakotan itseni oppimaan niistä lisää.

Toinen selitysten tärkeyttä selittävä mekanismi liittyy kuulijaan. Hyvä selitys auttaa meitä pidemmällä tähtäimellä kontrolloimaan ympäristöämme paremmin ja tekemään siitä ennustuksia. Kun ymmärretään, miten jotkut asiat toimivat, niihin on helpompi vaikuttaa.

MUTTA. Ihmismieli on pohjattoman erehtyväinen.

Selitykset ovat meille niin tärkeitä, että joskus teemme niiden pohjalta hätiköityjä johtopäätöksiä. Tämä liittyy aivojen 1. ja 2. järjestelmään, mihin olen viitannut kirjoituksissani aikaisemminkin. Lyhyenä kertauksena: ensimmäinen on nopea, osin tiedostamaton ja virheille altis ajattelujärjestelmä. Toinen on hitaampi ja rationaalisempi mutta vaatii myös paljon laskentatehoa aivoista.

Yksi 1. järjestelmän ominaisuuksista on se, että se saattaa joskus vastata väärin sille esitettyyn kysymykseen, mikäli aivoissa ei ole siihen tietoa. Jos näet marjan jota et tunnista ja sinulta kysytään, onko se terveellinen, saatta olla että aivosi 1. järjestelmä tuottaakin nopeasti vastauksen eri kysymykseen: “ovatko marjat yleensä terveellisiä”. Tähän sinulla voikin olla vastaus valmiina: kyllä, yleensä mustikat, puolukat, mansikat yms ovat terveellisiä. Aivosi liittävät tämän marja-kategorian tiedot myös tunnistamattomaan marjaan: ehkäpä tämäkin marja on terveellinen. Jos kuitenkin mietit asiaa vähän pidemmälle ja aktivoit aivojesi 2. rationaalisen järjestelmän, saatat miettiä että itse asiassa onkin olemassa myös myrkyllisiä marjoja ja tämä voi olla juuri sellainen.

Tämä on esimerkki aivojen käyttämästä “oikotiestä”, eli heuristiikasta. Niistä varmasti lisää myöhemmissä kirjoituksissa.

Selityksissä pätee myös heuristiikka.

Jos sinulle annetaan joku selitys, se tyydyttää luontaisen selityksen kaipuusi. Ikävä kyllä saattaa olla myös niin, että selitys on todella huono tai ei oikeastaan ole lainkaan selitys. Tiedostamaton osa aivoistasi vaihtaa kysymyksen “Onko tämä hyvä selitys?” muotoon “Voisiko tämä selitys olla hyvä sellaisen ihmisen mielestä, joka ymmärtää asiasta enemmän?”. Sama osa aivoistasi tuottaa myös vastauksen, joka nousee tietoisuuteesi ja luulet että olet juuri kuullut hyvän selityksen.

Tämä on hieman monimutkainen asia, mutta tri Lombrozon eräs tutkimus valaisee sitä hyvin.

Tutkimus koostuu monesta osasta, joista yhdesssä koehenkilöille kuvailtiin tilanne, missä mies varastaa asioita, joilla ei ole suurta rahallista arvoa. Tähän tarjottiin erilaisia selityksiä, joiden tyydyttävyyttä pyydettiin arvioimaan asteikolla 1-7. Jos selitys oli, että “hänellä on taipumus varasteluun”, se koettiin kyllä tyydyttäväksi mutta “hänellä on depathapia, eli taipumus asioiden varasteluun”, selitys on monin verroin tyydyttävämpi.

Tärkeintä on se, että “depathapia” on täysin keksitty termi. Aivan kuten Phoeben filange! Se antoi ihmisille uskottavan kuuloisen selityksen koneen viasta ja depathapia antoi tyydyttävän selityksen varastelulle.

Lombrozo kumppaneineen selittää tätä paitsi aivojen heuristiikalla, myös sillä että joku teknisen kuuloinen termi on ikään kuin “stunttisana”, joka korvaa mielessämme jonkun oikeaksi olettamamme selityksen. Se kuulostaa siltä, kuin jonkun toisen mielestä tämä selitys voisi olla uskottava.

Ja tästä pääsemme luontevasti huuhaan pariin.

Huuhaaselitysten houkutus

Edellisessä kirjoituksessani pyrin esittelemään mielestäni tärkeän uuden termin suomen kieleen: tiedehtävä. Kertauksena: se on oikeasta tieteestä napattu termi, joka valjastetaan huuhaan käyttöön antamaan sille tieteellistä painoarvoa.

Tiedehtävät termit toimivat huuhaan vetovoimaa lisäävänä tekijänä, kuten Phoeben filange: ne tarjoavat meille näennäisen vakuuttavan selityksen.

Jos homeopaatti sanoisi kuulijalle, että hoito toimii koska se on homeopaattista, selitys ei välttämättä olisi monenkaan korvaan täysin vakuuttava. Mutta kun siihen lisätään tiedehtävä termi ‘kvantti’, selitys saa huomattavasti suuremman painoarvon. Jos emme tiedä lainkaan mitä kvantti tarkoittaa ja yhdistämme sen vain johonkin korkealentoiseen fysiikkaan, aivomme tekevät tiedostamattamme päätelmän: “ahaa, tähän on siis olemassa selitys joka voisi olla uskottava kvanttien näkökulmasta”. Se johtaa tietoiseen vaikutelmaan siitä että selitys on tyydyttävä ja siten homeopatialle annettu selitys kuulostaa hyvältä.

Kyse ei ole kenenkään suoranaisesta tyhmyydestä – näin meidän aivomme toimivat.

Esimerkkejä voidaan keksiä lukemattomia.

Myös ravitsemuskeskustelussa näitä on paljon. Monet itseoppineet gurut joko demonisoivat tai ylistävät erilaisia ruoka-aineita sopimaan heidän tarkoitusperiinsä. Jos halutaan sanoa, että esimerkiksi maca-jauhe on loistava ravinne, sen kerrotaan olevan adaptogeeni, eli auttaa kestämään lisääntynyttä kuormitusta (esim. stressi). Termi on tieteellisessä mielessä kiistanalainen mutta voi olla joissakin yhteyksissä pätevä. Macan osalta tutkimusnäyttö adaptogeenisista vaikutuksista on kuitenkin vielä heikko (ellei harrasteta kirsikanpoimintaa) mutta termin käyttö antaa kivasti lisäpotkua macan käyttöä puoltaville selityksille. Jos taas halutaan sanoa jonkun asian olevan paha, sen voidaan sanoa aiheuttavan tulehdusta. Se kuulostaa pahalta ja antaa uskottavan selityksen pahuudelle. Toisaalta selitys ei aina kestä tarkempaa syyniä, sillä tulehdus on täysin normaali fysiologinen reaktio moneen asiaan ja sitä voidaan mitata lukuisilla eri tavoilla. Lähestulkoon kaikki syömämme ravinto aiheuttaa jonkinlaisen muutoksen tulehdusta mittaavissa tekijöissä. Nettovaikutus terveyteen voi jäädä plussan puolelle, vaikka joku yksittäinen tulehdustekijä muuttuisikin.

Selitysten kriittinen ajattelu

Uteliaisuus on terveen skeptisyyden kulmakiviä. Kriittinen ajattelija pohtii asioille selityksiä monelta kantilta ja osaa vaatia todisteita siltä, jolla todistustaakka on. Hänellä on kuitenkin vaara langeta huonoihin selityksiin siinä, missä kenellä tahansa. Siksi on tärkeää olla tietoinen huonojen selitysten vetovoimasta ja mekanismeista sen takana.

Mistä sitten voi tunnistaa huonon selityksen?

Todistustaakan tunnistamisen lisäksi, olen kirjoittanut paljon skeptisen mielipiteen muodostamisesta. Kriittinen ajattelija arvioi käytettyä logiikkaa ja todistusaineistoa esitettyjen väitteiden takana. Hän myös punnitsee erilaisia selitysmalleja sen perusteella, minkä takana on vähiten perusteettomia olettamuksia (Occamin partaveitsi).

Selitysten arviointiin on olemassa myös yksi mainio lisätyökalu. Sen esittää Oxfordin yliopiston nerokas fysiikan professori David Deutsch vuonna 2009 pitämässään TED-esityksessä. Koko esitys on aihepiiriltään laaja (kesto n. 16 min), eikä puutu mm. selittämisen kognitiiviseen taustaan mutta on varsin mielenkiintoinen ja kansantajuinen. Kannattaa ehdottomasti vilkaista!

Deutsch jakaa selitykset hyviin ja huonoihin sen perusteella, kuinka helposti niitä voidaan muokata.

Tätä periaatetta käyttäen, voimme nähdä myös miksi homeopatian oletettu selitys on huono; sitä voidaan helposti muokata. Ja itse asiassa, homeopaatit tekevät sitä itsekin sillä heillä ei ole hyvää selitystä. Yhden mielestä selittävä tekijä on kvanttienergia, toinen sanoo että kyse on nanopartikkeleista. Molemmat vaihtoehdot ovat kutakuinkin samanarvoisia, sillä minkään taakse ei ole hyvää todistusaineistoa.

Akupunktion kerrotaan perustuvan kehon oletettuihin qi-energiavirtoihin. Niitä ei ole koskaan tieteellisesti havaittu ja tämäkin selitys on helposti muokattavissa: mitä jos se perustuukin kvanttivirtoihin? Tai jos kyse onkin atomiydinten vahvan vuorovaikutuksen siirtymisestä pitkin kehoa? Entä jos kyse ei olekaan energiavirroista, vaan energia-altaista, jotka pysyvät paikallaan tietyissä kohdissa kehoa? Keksin juuri nämä selitykset hatustani mutta ne ovat kutakuinkin samanarvoisia qi-selityksen kanssa.

Sen sijaan tieteelliset ja vahvaan näyttöön perustuvat selitykset ovat hyviä, sillä niissä ei voi vaihtaa mitään yksityiskohtaa ilman että koko selitys lakkaisi toimimasta.

Jos perustelen, miksi kolesterolin juuttuminen valtimon seinämään on valtimotaudin ensimmäinen askel, kokonaisuudesta ei voi helposti muuttaa mitään yksityiskohtaa ilman, että törmäisi uuteen paljon painavampaan todistustaakkaan. Toisin kuin huuhaa-selityksissä, tästä asiasta on olemassa niin valtavan paljon yksityiskohtaista tutkittua tietoa. Jos joku yrittäisi sanoa, että kolesterolia kuljettaakin apoB:n sijaan apoH-lipoproteiini, vastassa olisi heti valtava määrä fysiologista perustietoa siitä miten kyseinen osa ei yksinään vastaa kolesterolin kuljetuksesta.

Tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla, sillä se kehittää kriittistä ajattelutaitoa. Pitää muistaa, että tuota tulee harjoittaa myös silloin kun sattuu tykkäämään omasta selityksestään. Lohduttavatkin selitykset voivat olla huonoja. Myös Frendien viimeisessä jaksossa koneeseen palaavia matkustajia lohdutettiin sillä, että nyt mukaan on pakattu koko joukko ylimääräisiä filangeja. Väärään tietoon perustuva lohtu on petollista, sillä todelliset syyt voivat jäädä huomiotta. Sen vuoksi aina pitää pyrkiä löytämään parhaat mahdolliset selitykset, eikä langeta huuhaan pauloihin.

TL;DR:

  • Ihmismieli kaipaa selityksiä. Niiden kuuleminen auttaa meitä kontrolloimaan ympäristöämme ja tekemään siitä ennustuksia. Selitysten kertominen auttaa oppimaan.
  • Tykkäämme ennustuksista jopa hieman liikaa, sillä usein pelkkä tieto siitä että selitys on olemassa tulkitaan hyväksi selitykseksi
  • Täysin keksityt tai väärässä paikassa oleva tiedehtävät termit luovat uskottavalta kuulostavia selityksiä, sillä ymmärryksen puuttuessa ajattelemme että ehkä jonkun muun mielestä tämä on hyvä selitys
  • Kriittinen ajattelija arvioi kuulemansa selitykset tarkoin: laadukkaita todisteita pitää vaatia siltä, kenellä on todistustaakka ja logiikan on oltava hyvää
  • Yksi hyvä keino testata selityksen laatua on kokeilla, miten helposti siitä voi vaihtaa yksityiskohtia

5 Comments

  1. Kerrotko lisää apoH -lipoproteiinista kun ei joutaisi katsomaan Frendejä..

    1. Aivan liian monimutkainen aihe tässä kommentoitavaksi 🙂 Sillä on monenlaista pientä puuhaa mm. tulehduksessa, angiogeneesissä, puolustautumisessa bakteereita vastaan, veren hyytymisessä jne. Tunnetaan myös nimellä beta 2 glykoproteiini I, ja on autoimmuunireaktion kohteena antifosfolipidioireyhtymässä.

  2. Hyvä kirjoitus. Samaa ilmiötä huomaa usein mm. naisten kosmetiikkamainoksissa: ”Tuotteemme sisältää kasvis-DNA:ta, tai kollageenia jne.”. Joten kyllähän niiden rasvojen silloin täytyy toimia ja ryppyjen vähentyä…

    Jep. Hyvin tiedehtävää:)

    1. Hih, hyvin bongattu ja kiitoksia! Enpä ole itsekään tullut ajatelleeksi että noissa näkee myös 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *