”Hän on auttanut monia”

Abraham Wald (1902-1950) oli unkarilainen matemaatikko, joka juutalaisena joutui pakenemaan natsien vainoja Yhdysvaltoihin vuonna 1938. Siellä hän päätyi palvelemaan armeijaa erityislaatuisessa, huippumatemaatikoista koostetussa työryhmässä (Applied Mathematics Panel, AMP). Jos Maailmansotaa johtavilla kenraaleilla tuli vastaan monimutkainen ongelma, tässä oli se porukka, kenelle se annettiin ratkaistavaksi.

Eräänä päivänä AMP:lle annettiin tehtäväksi selvittää, miten liittoutuneiden pommikoneiden panssarointia pitäisi parantaa, jotta ne kestäisivät paremmin saksalaisten ilmatorjunta-aseiden tulta. Aineistona oli tarkkoja teknisiä piirustuksia koneiden kärsimistä vaurioista. Upseereille homma oli helppo – katsotaan, mihin koneet keräävät eniten osumia ja lyödään panssaria niihin kohtiin.

Wald oli eri mieltä. Hän ymmärsi, että ratkaisu on täysin päinvastainen.

Upseereiden logiikka nimittäin perustui hyvin tyypilliseen virhepäätelmään, eli selviytymisharhaan (engl. survivorship bias). Se kuuluu valikoitumisharhojen joukkoon ja tarkoittaa sitä, että huomio keskitetään pieneen joukkoon, joka on käynyt läpi jonkinlaisen valinta- tai karsintaprosessin. Joukko, joka ei läpäise tätä prosessia, jää huomioimatta. Yläkäsite valikoitumisharha tarkoittaa valikoitumista ylipäätään jollakin mekanismilla. Siitä lisää jossain toisessa kirjoituksessa.

Mutta vielä lyhyesti takaisin Toiseen Maailmansotaan.

Isojen ja hitaiden pommikoneiden todennäköisyydet selvitä takaisin pommituslennolta olivat kolikonheiton luokkaa. Seikka, jonka Wald ymmärsi mutta upseerit eivät, oli siinä, että takaisin palanneiden koneiden vauriot paljastivatkin ne kohdat, joissa koneet olivat kaikkein vahvimmillaan. Niihin kesti ampua, sillä jos osuma tuli muualle, kone tippui eikä siitä jäänyt tutkittavaa.

Kyseessä on täydellinen esimerkki siitä, miten virhepäätelmä toimii (tarina on kerrottu kokonaisuudessaan David McRaneyn kirjassa You Are Now Less Dumb ja luettavissa myös hänen blogissaan). Ilmiö on tuttu talousmaailmassakin. Virhepäätelmään langenneet analyytikot tarkastelevat menestyneitä firmoja tai rahastoja ja yrittävät selvittää, mitkä syyt ovat niiden menestyksen taustalla. Samalla he jättävät huomiotta konkurssiin menneet yritykset, mikä vääristää johtopäätöksiä. On myös olemassa koko joukko menestyneitä ihmisiä, jotka pahimmassa tapauksessa kauppaavat omaa tarinaansa esimerkkinä siitä, kuinka jokainen voi tulla menestyneeksi. Kuinka moni on lopettanut yliopiston kesken? Kuinka moni on sen jälkeen aloittanut kavereidensa kanssa autotallissa firman? Kuinka monesta on tullut Steve Jobs? Aivan.

Selviytymisharha on kovin tuttu terveyskeskusteluissakin.

Ajan henkeen kuuluu, että kokemuspohjainen tieto jyrää. Kokemusasiantuntijat, joilla on joko omakohtaista kokemusta itsestään tai muiden auttamisesta, käyttävät tätä tietoa osoituksen heidän pätevyydestään. Jos tiede osoittaa toista, se on väärässä, koska kokemus. Jos tutkija sanoo toista, hän on väärässä koska kokemustiedon puute tai korruptio/epäpätevyys.

Mietitäänpä tilannetta, missä lääkefirma tekee tutkimuksen uuden lääkkeensä tehosta. He julkaisevat tutkimuksen, missä raportoivat ainoastaan että ”tutkimuksemme mukaan, 245 ihmistä vältti tämän lääkkeen avulla sydänkohtauksen”. Ostaisitko lääkkeen? Mitähän lääketeollisuuden kriitikot sanoisivat moisesta tutkimuksesta? Epäilemättä monia kiinnostaisi se, kuinka monta ihmistä tutkimuksessa oli mukana, mikä oli verrokki, mitkä olivat haittavaikutukset molemmissa ryhmissä, onko taustalla taloudellisia motiiveja jne. Nämä ovat äärettömän tärkeitä kysymyksiä, joita PITÄÄ kysyä. Miksi sitten niin moni antaa vapautuksen kaikenkarvaisille guruille ihan pelkästään kivojen tarinoiden perusteella?

Edes logiikan ei tarvitse olla kunnossa, jos voi levittää kokemuspohjaista tietoa onnistumisista. Vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhuja, ortopedi Antti Heikkilä on toistuvasti syyllistynyt yhteensä niin moneen asiavirheeseen, että sen pitäisi aiheuttaa suuria epäilyksiä hänen luotettavuudestaan tiedonlähteenä. Mutta ei kaikkien mielestä. Tässä esimerkiksi niin ikään maineikas terveysalan vaikuttaja Sami Sundvik puolustaa Heikkilää:

Kommentti esiintyi julkisessa facebook-keskustelussa, jossa minusta levitettiin valheita ja nimiteltiin mm. ”ressukaksi”, joka ”kaipaa rakkautta”. Onneksi Sami tuli paikalle peräänkuuluttamaan hyviä käytöstapoja.

Hän kapsahtaa täsmälleen samaan virhepäätelmään, kuin upseerit, jotka halusivat panssaroida pommikoneet perustuen tietoihin kotiin palanneista koneista.

On varmasti olemassa ihmisiä, jotka ovat Heikkilän opeilla saaneet terveyteensä ja hyvinvointiinsa parannusta. Mutta onko heitä tuhansia? Kuinka monella muutos on pysyvä? Kuinka monta on epäonnistunut? Onko taustalla taloudellisia motiiveja? Meillä ei yksinkertaisesti ole riittävästi puolueetonta informaatiota, jotta voisimme tehdä luotettavia johtopäätöksiä.

”Hän on auttanut monia” on hyvin tyypillinen hätähuuto, jonka kuulee puolustuksena, milloin kenenkin elämäntapa- tai ravitsemusgurun puolesta. Yleensä viimeistään silloin, kun kohdistetaan tervettä epäilyä tämän käyttämiä menetelmiä kohtaan. Kyseinen argumentti on äärimmäisen huono kahdesta tärkeästä syystä: 1) kaikki tieto avustamisesta on yleensä kokemuspohjaista ja siksi alttiina monille harhoille ja 2) selviytymisharhan vuoksi näemme vain ne jotka todella kokevat saaneensa apua. Ilman tietoa kaikista yrittäneistä, emme voi tietää onnistumisprosenttia.

Mieti uudestaan: ostaisitko lääkettä, jos ainoa tieto tehosta olisi firman itsensä tuottama tutkimus, jossa ilmoitetaan vain ja ainoastaan onnistumisten määrä?

Otetaan tarkasteluun koko Suomen väestö. Meitä on viimeisimmän tiedon mukaan hieman reilu 5,5 miljoonaa. Kuinkahan moni meistä on miettinyt ruokavalionsa muuttamista? Ehkäpä aika suuri osuus. Entä kuinka moni on lopulta todennut, että sellainen on hänen osaltaan taloudellisesti ja muiden resurssien puitteissa tehtävissä? Huomattavasti pienempi. Tästä porukasta moni varmasti etsii tietoa erilaisista elämäntapamuutoksista. Toisille suositellaan jotain ehkäpä kokemusten perusteella. Osa menee ravitsemusterapeutille, toinen päättää tehdä kaiken itse. Niistä, jotka käyvät läpi erilaisia vaihtoehtoja, joku päätyy lopulta noudattamaan ohjeita X. Ja sitten tärkein osuus – syystä tai toisesta, vain osa pystyy noudattamaan näitä ohjeita ja lopuistakin vain osa kokee hyötyneensä niistä.

Karsintaprosessi on mittava ja monivaiheinen.

Punaisen ja vihreän alueen suhde on ratkaiseva.

Voidaankin sanoa, että vaikka kyseessä olisi kuinka hyvä ohjeistus tahansa, jokaista onnistumista kohti on moninkertainen määrä niitä, jotka eivät joko ole koskaan kokeillut kyseistä menetelmää, eivät ole pystyneet noudattamaan sitä tai eivät ole hyötyneet siitä. Mitä jos on joukossa myös niitä, joille siitä on ollut haittaa? ”Hän on auttanut monia” on käytännössä yksistään arvoton argumentti ilman tietoa siitä, kuinka moni on ollut mukana yrittämässä.

Ikävä kyllä, selviytymisharhan kiinteä ominaisuus on se, että karsiutuneista tapauksista on myös vaikea saada tietoa jälkikäteen. Terveysasioissa ihmiset jakavat hyvin mielellään onnistumistarinoita. He ovat tehneet kovan työn ja ovat siitä ymmärrettävästi iloisia. Seassa voi olla placebovaikutusta, palautumista keskiarvoon tai muita päätelmiä vinouttavia tekijöitä. Lopulta myös vahvistusvinouma vaikuttaa – oma kokemus tuntuu hyvältä ja silloin sitä tuetaan kaikin keinoin.

Loput pommikoneet eivät koskaan palaa.

Terveyden varjolla harrastetaan myös suoranaista huijaamista. Taloudellisten huijausten psykologisia vaikutuksia on tutkittu jonkin verran ja tulokset ovat mielenkiintoisia. On esimerkiksi huomattu, että huijausten uhrit ovat usein jopa ei-huijattuja paremmin perillä kyseisestä aiheesta. He lankeavat ansaan muista syistä ja saattavat jopa langetessaan tiedostaa, että nyt liikutaan vaarallisilla vesillä mutta kokeillaan nyt kuitenkin. Toisaalta tutkimuksissa nähdään, että uhrit voivat kieltää ylipäätään tulleensa huijatuksi. Tämä varmasti osaltaan johtaa siihen, ettei myöskään terveysaiheissa aina ole saatavilla tietoa epäonnistumisista.

Mitä me voisimme tälle kaikelle sitten tehdä?

Ensinnäkin meidän pitää nostaa rimaa. Tunnistetaan selviytymisharha ja sen mahdolliset seuraukset. Pitää muistaa, että jokaista menestyjää kohti on moninkertainen määrä niitä, joita homma ei ole joko kiinnostanut, siihen ei ole ollut mahdollisuutta tai siitä ei ole ollut hyötyä. Menestyjät ovat erittäin tarkoin valikoitunut joukko, joten voidaanko heidän onnistumistaan yleistää koskemaan juuri sinua? Gurut pitää haastaa vastaamaan huonoista argumenteistaan.

Toisekseen, olisi toivottavaa kannustaa myös kaikkia epäonnistuneita kertomaan avoimesti kokemuksistaan. On ymmärrettävää, että se voi kirpaista. Jos ympärillä on ollut tiivis yhteisö, jossa muut pärjäävät, olo voi tuntua epäonnistuneen lisäksi siltä, että on itse tehnyt jotain väärin. Seassa voi myös olla huijatuksi tulemisen häpeän kokemusta.

Rohkaisenkin tässä vaiheessa kaikkia raportoimaan epäonnistumisistaan.

Ja ennen kun joku suuttuu, todettakoon että en väitä kaiken kokemuspohjaisen tiedon kielivän huijauksesta. Hyvin monella alansa ammattilaisella on tarinoita onnistumisistaan ja moni niistä on varmasti täysin totta. Mistä siis voimme tunnistaa ”oikean” väitteen siitä että hän TODELLA on auttanut monia?

Avuksi tulee jälleen kerran kriittinen ajattelu ja sen myötä tiede ja logiikka.

Jos jotain ruokavaliota/elämäntapamuutosta mainostetaan kokemuspohjaisella tiedolla, sen tueksi pitää olla muutakin näyttöä. Kertomusten ja selviytymisharhan jälkeen pitää alkaa tarkastella, mitä asiasta sanotaan laajemmin. Mikä on alan asiantuntijoiden konsensus? Onko asiasta tutkimusnäyttöä? Onko kyseinen henkilö valmis ottamaan vastaan kritiikkiä ja perustelemaan käyttämänsä menetelmät hyvillä, ei-kokemuspohjaisilla, argumenteilla? Jos on, luottamusta voi nostaa monta pykälää.

Samaa ajattelutapaa voi soveltaa ammattilaisiin aina putkimiehistä pankinjohtajiin. Mitä meriittejä heillä on ja miten se suhtautuu muihin alan ammattilaisten tietoon? Jos putkimiehesi tulee tekemään remonttia, jossa aikoo vaihtaa kaikki vesiputkesi pahvisiin, koska ei luota tutkimuksiin ja on tällä menetelmällään auttanut monia, on syytä epäillä tämän ammattitaitoa.

Kuten asuntosi vesiputket tai pommikoneiden panssarointi, terveyttä koskevat ratkaisut ovat aivan liian tärkeitä perustuakseen huonoihin argumentteihin.

TL;DR:

Tiivistelmä:

  • Selviytymisharha on looginen virhepäätelmä, missä huomioidaan vain tietyt asiat, jotka ovat selvinneet jonkinlaisen karsintaprosessin läpi. Muut jätetään huomioimatta eikä niiden olemassaoloa välttämättä edes tiedosteta.
  • ”Hän on auttanut monia” on yleinen puolustus, joka esitetään viimeistään sitten kun logiikka ja tieteelliset argumentit loppuvat kesken.
  • Se on yksinään käytännössä arvoton, sillä a) kaikki tieto on kokemuspohjaista ja siten altis monenlaisille vinoumille ja b) yleensä ei ole käytettävissä mitään tietoa siitä joukosta, joka EI ole saanut apua (eli selviytymisharha)
  • Väitteen tueksi pitää katsoa asiaa laajemmin tutkimusten ja logiikan valossa
  • Asian korjaamiseksi selviytymisharha on ensinnäkin tunnistettava ja sen vuoksi todistusaineiston rimaa tulee nostaa. Toisekseen, karsiutuneita pitää rohkaista kertomaan tarinansa ja näitä pitää tuoda esiin onnistumisten vastapainoksi

 

 

 

 

 

11 Comments

  1. Moi!

    Kiitokset mahtavasta blogista! Rohkaisit kertomaan epäonnistumisista. Tässäpä siis oma henkilökohtainen kokemukseni. Siirryin noudattamaan melko tiukkaa vähähiilihydraattista ruokavaliota muistaakseni vuoden 2012 aikana, kun olin tutustunut Antti Heikkilän kirjoituksiin. Jätin viljatuotteet kokonaan pois ja rasvoissa lisäsin tyydyttyneen rasvan määrää. Käytännössä tämä siis tarkoitti esimerkiksi sitä, että rypsiöljy vaihtui kananmunia paistaessa voihin ja höysteeksi lisäsin vielä pekonia. Jogurtin piti olla tietenkin kreikkalaista, jossa rasvaa oli 10 %.

    Olin noudattanut kyseistä ruokavaliota suurin piirtein vuoden, kun sitten mittautin veriarvoni vuonna 2013. Kolesteroliarvot olivat tuolloin seuraavat: HDL 3, LDL 7,1. Luvut hieman hätkähdyttivät, mutta edelleen jatkoin vähähiilihydraattista ruokavaliotani. Viljat edelleen loistivat poissaolollaan, mutta hieman aloin vähentää tyydyttyneen rasvan määrää. Vuonna 2015 kävin uudelleen mittauksissa, jolloin tulokset olivat HDL 2,86 ja LDL 6,2.

    Sitten aloin suhtautua hieman kriittisemmin Heikkilän väitteisiin. Lopulta tulin siihen tulokseen, että parempi on luottaa kunnon asiantuntijoihin, joilla on pätevyys ravitsemusasioissa. Niinpä siirryin noudattamaan mahdollisimman hyvin virallisia ravitsemussuosituksia. Kaurapuuro ja leipä saivat luvan palata ruokapöytään. Voi vaihtui rypsiöljyyn kananmunia paistaessa ja leivän päälle aloin laittaa kasvirasvaa. Pekoni ja rasvainen jogurtti jäivät kaupan hyllylle. Kaikki muut ruokatottumukset säilyivät suunnilleen ennallaan.

    Kun olin reilun vuoden noudattanut tätä ruokavaliota, joka muistutti virallisia suosituksia paljon enemmän kuin vähähiilihydraattinen ruokavalio, niin kävin mittauttamassa jälleen veriarvoni. Tulos: HDL 2,03 ja LDL 3,1. Jos siis tosiasia on se, että pienempi LDL-arvo merkitsee vähäisempää sydän- ja verisuonisairausriskiä, niin voidaan sanoa, että omalla kohdallani VHH-ruokavalio tuotti suuren epäonnistumisen.

    Monesti kuulee väitteen, että viralliset suositukset aiheuttaisivat nykyajan sairauksia. Mutta kuinka moni todellisuudessa edes pystyy noudattamaan näitä suosituksia? Taitaa nousta tie pystyyn usealla jo kasvisten ja kalan kohdalla. Eikä niissä suosituksissa todellakaan käsketä syömään leipää joka välissä. Viljaa suositellaan naisille syötävän 6 annosta ja miehille 9 annosta. Annos voi tarkoittaa myös muuta kuin leipää! Jos syöt aamupuuron ja iltapäivällä keität täysjyväpastaa, niin eipä siinä sitten kovin paljon leipää tarvitse puputtaa.

    Moni ravintoguru erehtyy haukkumaan virallisia ravintosuosituksia sellaisiksi, mitä ne eivät todellisuudessa ole. Siispä kannattaakin itse mennä tarkistamaan esim. Eviran sivuilta, mitä niissä suosituksissa oikein sanotaan. Finelin sivuilta puolestaan voi käydä tarkistamassa, mitä eri ruoka-aineet sisältävät: Onko sitä transrasvaa todellakin margariineissa? Onko banaanissa enemmän fruktoosia kuin mustikassa?

    1. Aivan loistava kommentti, kiitos Ilkka! Saisinko jakaa tuon vaikka blogin facebook-sivulla? Voisi ehkä rohkaista muitakin kertomaan kokemuksistaan.

      1. Aivan vapaasti voit jakaa. Samalla voisit kyllä korjata toiseksi viimeisessä kappaleessa olevan kirjoitusvirheen: sana ”syöpään” pitäisi tietenkin olla ”syömään”!

  2. Moi
    Mielenkiintoinen aihe!
    Tässä kokemuspohjalta kommentoin kokemuksiani kokemusasiantuntijuudesta.

    Työtoveri teki kokemuspohjaisen havainnon: napsi flunssaisena sinkkiä ylimäärin, ja toipuikin pian. Sen jälkeen hän on julistanut työmaan kahvipöydässä sinkin flunssaa parantavaksi. ”Ai, kurkkusi on kipeä? Oletko ottanut sinkkiä??” Huohhh…

    Kyllä, lie tieteellisesti todistettu, että sinkkiylimäärä voi lyhentää taudin kestoa jne jne.
    Silti, jos kaikki alkavat flunssat tai vastaavat hoituisivat sinkillä, helppoa olisi sairauksien hoito ravitsemustieteen opein. Tarkoitus lie kuitenkin hyvä: jakaa positiivinen kokemus muidenkin koettavaksi.

    Aiemmin kovasti ihmettelin, miksi ihmeessä ravitsemustieteilijät eivät julista tietoa ja oppejaan voimakkaammin? (No, ihmettelen vieläkin.) Syy ei ehkä olekaan rajoittavat ravitsemussuositukset ja/tai korruptio, vaan se, että ravitsemustieteen tutkimus on hyvin haastavaa.

    Taannoin kahvipöytäkeskustelussa eräs kokemusihminen suositteli Thaimaassa iskevän turisturipulin hoitoon kaupasta ostettuja paikallisia antibiootteja (kokemuksensa perusteella). Olin juuri kuullut loistavan luennon, jossa kyseisestä asiasta varoitettiin, ja luonnollisesti otin kantaa.
    Kokemusihminen toivoi minun pitävän ajatukseni ihan omana tietonani.. 😀 Ilo kokemuksen jakamisesta oli minun toimestani pilattu.

    Sain myös näpäytyksen: juuri minun kommentillani ei ollut kokemusasiantuntijalausuntoon nähden juurikaan arvoa.. 🙂
    Kovin ikävää olisi, jos kokemustieto asiasta, johon liittyy globaaleja terveysriskejä, julistettaisiin eteenpäin..! Toivottavasti ei kuitenkaan.

    Hyvä onnistunut kokemus oli, kun taannoin ryhdyin traktorilla mökkitien tasoitusurakkaan. Osoitettavissa on konkreettinen lopputulos: tie on tasainen, ja se oli ainoa tavoite. Voi onnistumisen riemua!! Silti, en ehkä suosittelisi omilla metodeillani toimeen ryhtymään, vaikka kokemusasiantuntija asiassa olenkin.

    Antti Heikkilästä sitten. Kinaamme mielipiteistään ja opeistaan kohtalaisen säännöllisesti erään akateemisen ihmisen kanssa. ”Luonnollista ravintoa, terveyttä, täyttä asiaa Heikkilän opit!” Ehkä kinan pointti on se, että meille ylipäänsä syntyy keskustelua..?
    Voisin hänelle tarjota luettavaksi ”Hän on auttanut monia” -kirjoituksesi. Tosin luulen, ettei hän suostu. 🙂

    1. Mainioita huomioita! Tarjoa toki työkaverillesi tätä kirjoitusta. Tarkoitukseni on myös lähitulevaisuudessa kirjoitella siitä, miten tällaisista asioista voisi keskustella jos toinen osapuoli ei ajattele lainkaan samalla tavalla. Jää siis toki seuraamaan 🙂

      Sinkin flunssaa lyhentävästä vaikutuksesta tosiaan tuli ihan pari pv sitten lisää tietoa. Mutta kuten itsekin totesin, ei se mikään parannus ole.

  3. Eikös tämäkin ole esimerkki selviytymisharhasta?

    Usein valitetaan kaiken maailman turhista suosituksista ja säädöksistä joita on nykyään ”ihan liikaa”. Usein varsinkin itseäni yhtä sukupolvea vanhemmat päivittelevät nykyisiä rajoituksia ja ihmettelevät ”kyllähän ennenkin selvittiin”. Kun eräs sukulaiseni oli raskaana, hän noudatti hyvin tarkoin ruokavaliota jota odottaville äideille suositeltiin vähentääkseen mm. keskenmenon riskiä. Hänen äitinsä alkoi päivittelemään ”miten sitä ennen selvittiin”, viitaten olettamaansa ko suositusten tyhjänpäiväisyyteen.

    Eräs tuttuni päivitti facebookiin meemin jossa oli lueteltu kaikkia nykyisiä ”turhia” suosituksia ja jonka pointti taisi olla ”ja silti me selvisimme”. Vastasin imeväiskuolleisuustilastolla. 1930-luvulla riski kuolla alle 1-vuotiaana oli samaa luokkaa kuin riski kaatua talvisodassa rintamalla. Valtaosa talvisodastakin selvisi hengissä.

    Olen myös miettinyt, että selviytymisharha voi tuollaisissa tapauksissa vahvistua helposti. Samaa ikäluokkaa olevat ihmiset istuvat iltaa ja yhdessä ihmettelevät, että ovat kaikki selvinneet lapsuudesta ilman pyöräilykypäriä ja turvavöitä ja turhia asetuksia ja suosituksia. He eivät myöskään ole koskaan tavanneet ketään ikäistään joka EI selvinnyt. Mieleen ei juolahda miksi näin on.

    1. Loistavia pointteja! Varmasti kyse on osittain selviytymisharhasta mutta myös yleisesti tilastollisen ajattelun puutteesta. Voitaisiin katsoa esim. lasten ja nuorten loukkaantumis- tai kuolleisuustilastoja ja veikkaanpa että nämä ”turhat” säännökset vähintään korreloivat turvallisemman elämän kanssa. Ihminen ei vain yleensä ajattele abstraktien numeroiden, vaan nimenomaan omien kokemustensa valossa. Lisäksi tuohon vaikuttaa vahvistusharha, eli vahvistetaan omia positiivisia muistikuvia sitä tukevalla tiedolla ja toisaalta mukana on kaikukammio-efekti, missä samanmielisten seurassa tulee tahattomastikin vahvistettua omia mielipiteitä.

    2. Tämä sama argumentti tulee esille, kun keskustelee rokotusvastustajien kanssa. ”Ennenkin selvittiin tuhkarokosta, eikä kukaan ole vesirokkoon ennenkään kuollut” ovat hyvin usein käytetyt vastaukset. Kyllä, itsekin selvisin molemmista, mutta se ei tarkoita, että _kaikki_ _aina_ selviävät.

  4. Jobsin valinnat eivät tainneet kuitenkaan tehdä hänestä menestyjää terveyden saralla.
    Aleksadrowicz ym. (2017).

    1. Totta. Ja kyseessä on myös erittäin mainio esimerkki kompartmentalisaatiosta, josta olen kirjoittanut täällä. Yhdessä asiassa voi olla erittäin nerokas mutta toisessa aihepiirissä pätevät täysin erilaiset ajattelun säännöt.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *